Merinokerrasto Piipalle

 

Piipan fleecehaalari oli kesän aikana käynyt pieneksi, joten uudelle välikerrokselle oli tarvetta. Ajattelin tehdä toppavaatteiden alle kerraston merinovillaneuloksesta, vaikka tähän asti käytössä on ollut fleecehaalarit (villahaalareiden hinta😳). En viitsinyt alkaa metsästää hyvää kaavaa villahaalariin, vaan tein kerraston kaksiosaisena jo olemassa olevilla kaavoilla.

Paitaan käytin Varpu-kaavaa paapiin kaavakirjasta. Helmaa pidensin aika paljon, vaikka olisi näköjään saanut pidentää enemmänkin. Merinoneulos on majapuun majakukka ja resorit kangaskapinalta.

Housujen repo-kaava löytyy myös paapiin kaavakirjasta. Näitä levensin aavistuksen, jotta menevät hyvin muiden vaatteiden päälle. Housujen harmaan merinon tilasin alennuksesta myllymuksuilta ja resori on samaa kangaskapinan resoria mitä paidassakin.

Huomatkaa eturivistöstä pudonnut hammas😁

Parasta kuvien ottamisessa oli tietysti olla sukkasillaan hangessa!




Kommentit